Matkakertomukset

ASN Kidney Week 2022

Amerikan nefrologiyhdistys (American Society of Nephrology, ASN) järjestää vuosittain koulutusviikon, joka on tärkeimpien ja arvostetuimpien kokousten joukossa alalla. Tällä kertaa kongressi järjestettiin Orlandossa, Floridassa 1.-6.11.2022. Osallistujia oli useista ammattiryhmistä yli 12500 ympäri maailman, suuri osa paikan päällä ja osa etäyhteyksillä. Havaintojeni mukaan Suomesta koulutukseen osallistui kuitenkin vain allekirjoittanut.

Tapahtumakaupunkina Orlando oli miellyttävä ilmastoltaan, mutta etäisyyksien ja autoilun tarpeellisuuden liikkumisen kannalta suhteen hieman haastava. Onnekseni, tiiviistä kongressiohjelmasta huolimatta, ehdin tutustua hieman myös floridalaiseen elämäntapaan ja ladata akkujani aurinkoenergialla Suomen marraskuisen harmauden vastapainoksi. Oli myös erityisen mukava päästä lähiosallistumaan koulutukseen muutaman koronapandemiavuoden jälkeen.

Kongressin tieteellinen ohjelma oli erittäin tasokas, kiinnostava ja monipuolinen. Runsauden pula päällekkäisten koulutussessioiden (joita oli esimerkiksi yhtenä päivän 34 sessiota samanaikaisesti!) vuoksi oli haaste. Vaikka mielenkiintoisimman esityksen valinta oli usein hankalaa ja monta varmasti hyvää esitystä jäi kuulematta, sain koottua itselleni antoisan koulutuskokonaisuuden. Erityisen mielenkiintoista oli osallistua lastenlääkärinä ja -nefrologina ”aikuisnefrologian” alan suurimpaan kokoukseen, jossa sain otettua oppimishyötyä runsaasti myös aikuisten hoidossa käytettävistä lääkkeistä ja hoitotavoista.

Nykyajan mukaisesti materiaalia on runsaasti käytettävissä elektronisena pitkään tapahtuman jälkeenkin, joten antiin voin onneksi palata myöhemmin. Luennoissa käsiteltiin kattavasti nefrologiaa ja siihen liittyviä vakiintuneita hoitokäytänteitä, mutta myös nousevia ja tulevaisuuden hoitomuotoja, lääkkeitä jne.

Hyvin mielenkiintoisena mieleeni jäi sessio tromboottisten mikroangiopatioiden uusimmista oivalluksista sekä tautikirjon nykyhoidoista. Lisäksi uusien merkkiaineiden käytöstä munuaissairauksien ja munuaisensiirtojen yhteydessä oli inspiroivaa kuulla esityksiä ja oppia uutta. Kokouksen jälkeen olin vakuuttuneempi, että Suomessa tautien ymmärrys ja hoidon taso ovat eittämättä maailmanluokkaa ja uudet hoitomuodot otetaan käyttöön nopeasti ja tehokkaasti.

Kokouksessa sain myös hyvän käsityksen potilasmateriaalien erilaisuudesta ja hoitojen eri näkökulmista maailmalla, mikä ehdottomasti rikastaa ja laajentaa näkökulmaani lääkärintyössä. Kokemuksia uusista nefrologisista lääkkeistä sekä esim. hyljinnänestolääkityksen yksilöllistämisestä, tai vaikkapa munuaissiirteen kudosvaurion arvioinnista luovuttajaperäisen soluvapaan DNA:n määrityksin oli erittäin antoisaa kuunnella ja ottaa roppakaupalla uusia tiedonjyviä mukaansa. Näyttelyssä kohtaamani lukuisat tietoiskut uusimmista innovaatioista alalla täydensivät erittäin onnistuneen opintomatkani.

Kiitän lämpimästi Suomen Lastenlääkäriyhdistystä saamastanimatka-apurahasta.

Juuso Tainio

lastenlääkäri, lastennefrologi

Uusi lastensairaala, HUS

muut kertomukset