Matkakertomukset

ETC 2023

ETC 2023 Rovaniemi

Osallistuin syyskuussa 2,5-päiväiselle ETC (European Trauma Course) -kurssille Rovaniemellä. Kyseessä on Suomen Traumatologiyhdistyksen Suomeen tuoma, eurooppalaisen trauma team-standardin mukainen monivammapotilaan alkuvaiheen hoitoon keskittyvä kurssi. Kursseja on pidetty Suomessa jo 12 vuoden ajan ja kursseille hakeutuu erityisesti eri kirurgian erikoisalojen ja anestesiologian ja tehohoidon erikoistuvia sekä erikoislääkäreitä. Kuulemani mukaan pediatreja ei olisi aiemmin osallistunut Suomen ETC-kursseille.

Kyseessä on hands on-kurssi, jossa hoidetaan 28 monivammapotilastilannetta simulaatioina. Lyhyitä luentoja oli kaksi, laadukkaita oppimiskeskusteluja yhtä monta kuin simulaatioita. Kurssi tarjoaa valtavan kattauksen monitraumapotilaan lääketieteellistä hoitoa ja kädentaitojen (mm. pleuradreenin laitto ja kirurginen hätäilmatie) harjoittelua, sekä ehkä keskeisimpänä moniammatillisessa traumatiimissä ja traumajohtajana toimimista. Systemaattinen toiminta, päätöksenteko, resurssien optimaalinen käyttö ja tilannetietoisuus ovat kaikki myös pediatrille erittäin suositeltavia taitoja.

Kieltämättä kurssi aiheutti ennakkoon perhosia mahanpohjalle, koska olin täysin vieraantunut paitsi aikuispotilaiden hoitamisesta, myös kirurgian hienouksista. Tukevan ennakkomateriaalin lukemiseen ja sisäistämiseen meni paljon aikaa, mutta se kannatti. Itse kurssi oli aivan mahtava. Kouluttajat olivat erittäin asiantuntevia (edustettuina mm. anestesiologia, ensihoitolääketiede, traumakirurgia, ortopedia, verisuonikirurgia, akuuttilääketiede) ja paitsi innostuneita, myös innostavia. Oppimisympäristö oli psykologisesti turvallinen ja pedagogisesti huolella suunniteltu. Päivät olivat pitkiä (klo 7.50-17.30) ja intensiivisiä. Kurssin aikana pääsi osallistumaan kymmeniin traumasimulaatioihin joko team memberinä tai trauma leaderina. Kurssipaikkana Rovaniemen Santa Sport oli loistava, koska kaikki tarvittava oli muutaman askeleen päässä, eikä aikaa hukkaantunut siirtymisiin. Lastenlääkäriin suhtauduttiin kurssilla hyvin, ja pediatrisen traumapotilaan sessiossa hän oli jopa erittäin haluttu henkilö. 😊

Mielestäni kurssi sopii erittäin hyvin lasten akuuttitilanteita hoitaville pediatreille. Kansainvälisen mallin mukaan akuuttipediatrit hoitavat niin kirurgiset kuin pediatrisetkin päivystyspotilaat, ja monissa Suomen sairaaloissa pediatri on mukana traumahälytyksissä vastaamassa lapsipotilaan yleisestä hoidosta aikuiskirurgipäivystäjien keskittyessä kirurgisiin ongelmiin. Suosittelen kurssia lämpimästi kaikille lastenlääkäreille, joiden sydän sykkii akuuttilääketieteelle, heittäytymiselle epämukavuusalueelle, monialaiselle innostavalle porukalle ja adrenaliinin kohinalle korvissa.

Kiitän lämpimästi Suomen Lastenlääkäriyhdistystä saamastani, ammatillista kehittymistäni monin tavoin edistäneestä matka-apurahasta!

Lilli Leimi, lastenlääkäri, Uusi Lastensairaala, Helsinki

muut kertomukset