Matkakertomukset

ISOM 2023

Osallistuin 22nd International Symposium on the Recent Advances of Otitis Media -kokoukseen, joka on ISOM:n (International Society for Otitis Median) järjestämä. Kokous keskittyy korvatulehdustutkimukseen ja järjestetään joka toinen vuosi. Tänä vuonna kokous oli Yhdysvalloissa Wisconsinissa.

Olen hiljattain aloittanut väitöskirjatyöskentelyn, aiheenani on lasten korvatulehduksen hoidon aiheuttamat muutokset nenänielun ja suoliston mikrobistoissa. Olin valmistellut kokoukseen sekä suullisen että posteriesitelmän. Kyseessä oli minun ensimmäinen tieteellinen esitelmäni. Tämä oli erinomainen ensimmäinen esitysmahdollisuus tieteellisessä kongressissa. Esitelmät menivät hyvin ja sain posteristani kolmannen sijan palkinnon kokouksen lopussa.

Oli mielenkiintoista ja innostavaa päästä kuulemaan muiden tutkimuksia saman aihepiirin ympäriltä. Kokous antoi hyviä uusia näkökulmia tutkimustani ajatellen mutta myös hyödyllistä tietoa kliiniseen työhöni lastentautien erikoistuvana lääkärinä.

Haluaisin kiittää vielä Suomen lastenlääkäriyhdistystä matka-apurahasta, joka mahdollisti osallistumiseni kokoukseen.

Hanna Björn

Osallistuin kesäkuussa 19-21.6.2023 Yhdysvaltojen Wisconsinissa järjestettyyn 22nd International Symposium on the Recent Advances of Otitis Media-kokoukseen. Kokouksen järjestäjä oli ISOM (International Society for Otitis Media), joka järjestää korvatulehdustutkimukseen keskittyviä kokouksia joka toinen vuosi eri puolilla maailmaa.

Kokouksessa esitin sekä suullisen esityksen että posterin. Toissa vuonna esitin saman järjestäjän kokouksessa myös suullisen esityksen, mutta tuolloin pandemiatilanteen vuoksi kokous järjestettiin Teamsin välityksellä. Nyt pääsin ensimmäistä kertaa esittämään tutkimustuloksiani paikan päälle. Aiheenani oli spesifisten ja epäspesifisten oireiden esiintyminen alle 3-vuotiailla lapsilla ylähengitystieinfektion yhteydessä ja ilman ylähengitystieinfektiota. Olen tehnyt aiheesta lääkisaikana syventävät opinnot ja oli hienoa päästä esittämään tuloksia liveyleisölle. Esitykset sujuivat hyvin, vaikka jännitinkin esiintymistä englanniksi etukäteen.

Oli kivaa päästä ensimmäistä kertaa paikan päälle tieteelliseen kokoukseen ja tavata alan tutkijoita ympäri maailmaa sekä saada esiintymiskokemusta tieteellisen tutkimuksen esittämisestä. Muiden tutkijoiden esitelmät olivat mielenkiintoisia ja hyödyllisiä myös kliinistä työtä ajatellen. Sain matkasta motivaatiota myös aloittelemaani väitöskirjatyöskentelyyn.

Kiitos vielä Suomen lastenlääkäriyhdistykselle matka-apurahasta, jonka avulla pääsinosallistumaan kokoukseen.

Tuuli Vuorisalo

muut kertomukset