Matkakertomukset

PID Games 2023

Pediatric Infectious Diseases Games (PID Games) on eurooppalaisen lasteninfektiolääkäreiden järjestön ESPID:n (European Society for Pediatric Infectious Diseases) jäsenten organisoima leikkimielinen kilpailu sekä seminaari, joka järjestettiin ensimmäisen kerran tänä vuonna Roomassa lokakuussa. Osallistujia oli useimmista Euroopan maista painottuen kuitenkin keskeisten järjestäjien kotimaihin Italiaan ja Espanjaan. Sain tietää seminaarista väitöskirjaohjaajaltani, ja olinkin toistaiseksi vähän tunnetun seminaarin ainoa pohjoismainen edustaja.

Seminaari jakautui kolmelle päivälle, joiden aikana käsiteltiin eri aihealueittain monipuolisesti keskeisiä pediatrisia infektioaiheita luentojen sekä väittelyiden muodossa. Bakteeripuolella käytiin läpi viimeisimpiä tutkimuksia antibioottihoidon kestosta eri infektioissa sekä onko nielun streptokokkitulehduksen antibioottihoito enää perusteltua länsimaissa. Viruspuolella puhutti multiplex-testien käyttökelpoisuus päivystysasetelmassa ja keskushermoston virusinfektioiden yhteydessä hätkähdytti toteamus tuhkarokosta aiheutuvan subakuutin sklerosoivan panenkefaliitin (SSPE) edelleen esiintymisestä Euroopan alueella (potilastapauksessa mainittiin Romaniaa 2019 riivanneen epidemian seurauksena todetun puolentusinaa SSPE-tapausta). Sieni-infektioiden osalta käsiteltiin niin pinnallisia kuin syviä infektioita, mutta suomalaisesta näkökulmasta erityisen epätodellisentuntuinen aihe oli väittely keskosten sieniprofylaksian tarpeellisuudesta, mikä yllätti korkeatasoisen sairaalahygienian maasta tulevan kuuntelijan täysin. Tuberkuloosiaiheiden osalta pystyin vain todeta oman osaamisen rajallisuuden omassa potilasaineistossa taudin harvinaislaatuisuuden johdosta, mutta mikä innoitti perehtymään aiheeseen lisää siitä löytyvien monien julkaisuiden johdosta. Tapahtuman tähtipuhujana toimi Andrew Pollard, jonka puhe viime vuosien keskeisimmistä epidemioista sekä pandemiasta sai ajattelemaan, kuinka paljon työtä globaalien tartuntatautikatastrofien ehkäiseminen ja hillitseminen tulevaisuudessakin vaatii.

Seminaarin kotiin tuomisina ovat muutokset omaan praktiikkaan, esimerkiksi määrään jatkossa lyhyempiä antibioottikuureja virtsatie- ja keuhkokuumeinfektioiden yhteydessä kun aiheellista kuin myös suosin lyhyen antibioottikuurin kestoa myös streptokokkinielutulehduksessa (minkä viimeisin Käypä hoito -suosituskin tunnistaa mahdollisuutena). Tapahtuma myös ruokki tiedonnälkää ja motivoi vahvasti syventämään lisää osaamista lasteninfektiotautien maailmaan.

Seuraavan kerran PID Games järjestetään Barcelonassa 24.-26.10. 2024.

Kiitos Suomen lastenlääkäriyhdistykselle seminaarimatkanmahdollistaneesta matka-apurahasta!

Sakari Wahrmann

lastentautien erikoistuva lääkäri, TYKS

muut kertomukset